If – Energiaa mobiiliin ja hybiridityöhön
Ifillä esimiesten ja asiantuntijoiden mobiilin ja hybridityön käytänteisiin on haluttu kiinnittää huomiota. If organisaatiossa on tärkeää, että hyväksi havaittuja kokemuksia ja tapoja on saatu jaettua eteenpäin teoriatiedon lisäksi.
Meillä oli kova halu kiinnittää huomiota mobiilin työn kuormitustekijöihin työhyvinvoinnin näkökulmasta. Toki meillä on huoli työntekijöiden jaksamisesta, mutta pääasiana on ollut ennaltaehkäisevä, hyvinvoinnillinen puoli, If Vahinkovakuutusyhtiön työsuojelupäällikkö Irma Saarinen kertoo.
Pienet asiat saavat aikaan isoja asioita
Saarisen mukaan Suomessa ja muissa Pohjoismaissa reissaavien asiantuntijoiden ja esimiesten ryhmä huomasi konsultointiprosessissa, kuinka pienillä asioilla omaa arkea voi helpottaa. Jokaisen on löydettävä omat keinot arjen helpottamiseksi.
FirstBeat-mittaus pysäytti monet kuulijat. Syksyn paineet ja kiire näkyvät viikkoja työpiikin hellittämisen jälkeenkin. Palautumiseen on kiinnitettävä huomiota pidemmällä aikavälillä. Lisäksi kävimme läpi tapoja etäkokouksien tehostamiseksi, jotta matkustamista voitaisiin vähentää. Virtuaalipalaveristakin voi saada energiaa päivään.
Konsultointiprosessiin osallistunut tuotejohtaja Timo Harju kertoi, että kolmen päivän Firstbeat-mittaus ja siihen liittyvä reflektointi ammattilaisen johdolla ja kollegoiden kanssa kannusti ottamaan jokaiseen päivään kaksi konkreettista uutta toimintatapaa.
Tärkein on työpäivän sisäiset, ihan lyhyetkin ”hengähdyshetket”. Tällä pystyn hallitsemaan hektisten työpäivieni stressikuormitusta eli olen tuottavampi, jaksan enemmän, enkä ole illalla perheen parissa rättiväsynyt. Toinen pienempi, mutta pitkällä aikavälillä hyvin tärkeä toimi on, että pyrin seuraamaan leposykkeeni pitkän aikavälin tasoa. Tämä siksi, että pitkän aikavälin stressikuormitus näkyy hiljalleen leposykkeen kasvuna.