Verohallinto panostaa strategiseen fasilisointiin

Työn murroksen ja työn luonteen muutosten myötä Verohallinnossa on laitettu viime vuosina paljon paukkuja esimiesten ja projektipäälliköiden fasilitointitaitoihin. Verohallinnon tavoitteena on ollut syventää fasilitointiosaamista entistä enemmän kohti strategista ulottuvuutta – strategiseen fasilitointiin panostamista.

Humap on ollut mukana vetämässä strategisen fasilitoinnin koulutuskokonaisuuksia Verohallinnossa fasilitointiverkostolle ja projektipäälliköille niin kasvokkain kuin verkossakin. Keskeisimpänä arvona on Verohallinnon kehittämispäälliköiden Mika Pulkkisen ja Tarja Grönholmin mukaan ollut teorian ja käytännön kohdatessa syntynyt yhteinen ymmärrys, jonka myötä arjen toiminta on helpottunut.

Olemme saaneet syvennettyä asiantuntijoidemme osaamista kokeneiden fasilitoijien ohjeistuksella. Teorioihin ja menetelmiin tutustuminen, yhteiset keskustelut ja yhteistyö synnyttivät meille yhteisiä merkityksiä, kieltä ja ymmärrystä. Erityisesti erilaisuuden hyväksymisen ja arvostamisen ilmapiiri kolahti meihin heti alusta alkaen, Grönholm avaa.

Koulutusten vaikutukset näkyvät arjessa

Verohallinnossa yhteisten koulutuskokonaisuuksien vaikuttavuus näkyy ja kuuluu Grönholmin ja Pulkkisen mukaan paitsi puheissa, myös helpotuksena käytännön työssä. Yhdessä läpikäydyistä asioista on opittu uutta ja niitä on viety aktiivisesti käytäntöön.

Olemme todella saaneet koulutuksista lisäarvoa arkeemme. Ylitimme kaikki odotuksemme moninkertaisesti, Pulkkinen valottaa.

Tällaiset hetket, kuten nämä fasilitointikoulutukset, ovat oman uran huippuhetkiä, parhaita tunteja. Jokaisessa koulutuksessa tai yhteistyöprojektissa toivoo, että pääsisi itse oppimaan jotakin uutta. Nyt näin kävi. Kaupanpäälle sain vielä nähdä, miten kollegoiden silmät loistivat, kun hekin oppivat uutta ja heräsivät ajattelemaan uudella tavalla, Pulkkinen jatkaa.

Näimme yhteisissä kohtaamisissamme heti, että näistä tuloksista ja opeista pääsemme nauttimaan vielä pitkään, Grönholm säestää.

Uutta oppia myös konkareille

Fasilitointikoulutuksissa oli mukana Verohallinnon kokeneita fasilitointikonkareita, jotka hekin saivat Grönholmin mukaan uutta oppia ja energiaa kokonaisuuksista. Onnistumisen ytimen hän näkee piilevän ennen kaikkea yhteisessä dialogissa, jossa päästiin synnyttämään yhteisiä merkityksiä, ja ymmärrystä. Keskusteluiden ja työskentelyjen tuloksena ajattelu ja osaaminen kirkastuivat.

On uskomatonta, että näinkin lyhyessä koulutuskokonaisuudessa on mahdollista päästä niin syvällisiin keskusteluihin ja viedä ryhmää henkisesti isoin harppauksin eteenpäin. Yhteisen luottamuksen synnyttäminen ei ole itsestäänselvyys. Uskon, että tämä koulutuksissa synnytetty luottamus vie meitä pitkälle.

Pulkkisen ja Grönholmin mukaan Verohallinto otti koulutuskokonaisuuksiin mukaan ”peräkärrylliset ongelmia”. Jokaisessa kohtaamisessa päästiin ratkomaan aitoja arjen haasteita.

Oli tärkeää, että meitä ohjeistettiin etsimään ja näkemään monia vaihtoehtoja, ei pelkkää yhtä totuutta. Haluaisin tällaisen koulutuksen ja kokemuksen joka maanantaille! Pulkkinen heittää.

Keskeinen tukipilari Verohallinnon ja Humapin yhteistyössä on ollut joustavuus ja helppous. Kaikissa koulutuskokonaisuuksissa on ollut mukana noin 30 henkilöä, mutta tunnelma on ollut välitön ja läsnä oleva. Kun haarniskat ja ”turhat krumeluurit” on riisuttu pois jo ennen yhteen tulemista, on todellisista tarpeista päästy keskustelemaan alusta asti syvällisesti.

Olemme tutustuneet Humapin Terhikkiin ja Eeva-Liisaan oman tilaajaroolimme myötä. On hämmästyttävää, kuinka helppoa meidän neljän on ollut ymmärtää toisiamme heti alusta alkaen. Humapin konsultit hyppäsivät heti maailmaamme ja alkoivat muovata kokemuksiaan ja osaamisiaan sen mukaan. Meille tuli tunne, että he halusivat aidosti auttaa.