Yhteistyön ja vuorovaikutuksen avulla uskomattomiin tuloksiin

Spinnova valmistaa maailman ekologisinta kasvikuitua. Arjen liiketoiminta rullaa Spinnovalla nousujohteisesti ja loistavalla menestyksellä. Kasvun myötä omia työn tekemisen ja organisoitumisen tapoja on hyvä pysähtyä tarkastelemaan, jotta uutta tulosta pääsee syntymään. Jo pelkkä keskustelun avaus yhteisistä toiminnan tavoista voi viedä työtä uudelle tasolle. Tässäkin tapauksessa kehittämisprosessi osoittautui yhteisön kannalta hedelmällisimmäksi anniksi.

On ollut upeaa olla todistamassa, miten yhteistyön ja vuorovaikutuksen avulla on saatu jotain uskomatonta aikaan. Spinnovalla on ainutlaatuinen porukka rakentamassa kestävämpää vaateteollisuutta. Haluamme kaikin keinoin antaa henkilöstöllemme parhaat mahdolliset edellytykset tehdä asioita mahdollisimman hyvin, summaa Spinnovan toimitusjohtaja Janne Poranen.

Menestys pakotti arvioimaan toimintaa uudelleen

Spinnova on perustettu vuonna 2015 kahden miehen voimin. Tiimin hurjasti kasvaessa ja uusien selluinnovaatioiden myötä syntyi tarve pysähtyä miettimään omaa toimintaa ja arvioimaan jo vakiintuneita toimintatapoja.

Meillä itsellämme syttyi lamppu, että nyt on oiva hetki lähteä koko porukalla pohtimaan, miten teemme jatkossa töitä ja miten valmistaudumme tulevaan sekä laajennamme toimintaamme. Tajusimme, että henkilöstön määrä on kasvanut ja meillä on tarve pohtia toimintaamme johtamisen, itsenjohtamisen ja tiimin johtamisen näkökulmasta, Poranen muistelee.

Olemme tehneet  vuoden aikana noin kymmenkunta uutta rekryä. Pääosa heistä toimii pilottituotannon parissa. Spinnovan pääpaino on tähän mennessä ollut tuotekehityksessä ja alkuperäinen porukka on tuotekehittäjiä. Tämä toiminnan fokuksen muutos on iso, mutta väistämätön, kun ruvetaan tekemään suuremmalla painolla tuotannon asioita.

Prosessi on joskus lopputulosta tärkeämpää

Spinnova pysähtyi pohtimaan, miten omaa toimintaa pitäisi organisoida uudelleen siten että toiminnasta saataisiin paras potentiaali irti. Koko tiimille päädyttiin varaamaan yhteistä, kasvokkaista aikaa Humapin sparrauksessa.

Kasvokkaistapaamisissa pääsimme käymään läpi ja arvioimaan omaa toimintaamme. Yhteisten keskustelujen pohjalta lähdimme muotoilemaan uusia kokeiluja, joiden avulla halusimme kehittää toimintaamme, Poranen kertaa.

Tärkeintä oli, että ylipäänsä toteutimme tämän prosessin. Muutokset, joita prosessin aikana teimme liittyivät yhdessä toimimiseen ja työn hallintaan. Tärkeintä on ehkä se, miten opimme ylipäänsä arvioimaan ja kehittämään tapojamme tehdä työtä yhdessä. Yhdessä vietetty aika herätteli porukkaa ja rakensi luottamuksen ilmapiiriä.

Yhteistä tarinaa oli helppo jatkaa

Humap valikoitui mukaan tukemaan Spinnovan prosessia puhtaasti aikaisempien kokemusten pohjalta.

Olemme tehneet jo pitkään yhdessä töitä Humapin kanssa. Meille oli heti selvää, minne ja kenelle tällaisissa tilanteissa soitamme. Meillä oli alusta asti vahva luottamus Humapin osaamiseen, Poranen kehuu.

Kehityskokonaisuus on ollut meille tosi tärkeä juttu, joka tehtiin yhdessä. Tästä on hyvä lähteä vielä jatkamaan. Ymmärrämme itsekin, että tämä on jatkuva prosessi, jota pitää jaksaa tarkastella reaktiivisesti, ettei mitään ongelmia pääsisi syntymään, vaan niihin päästään heti kiinni.

 

Spinnova on selluteknologian pioneeri, joka valmistaa maailman ekologisinta kuitua vaatteiden valmistukseen. Jyväskyläläinen yritys haluaa olla mukana rakentamassa kestävämpää vaateteollisuutta ja parempaa tulevaisuutta.