Mistä suomalainen työelämä puhuu, vaikuttuu ja kehittyy?
Suodata
Kolme numeroa ja kaksi tarinaa vastuullisuudesta
Miksi jokainen organisaatio miettii tällä hetkellä omaa paikkaansa suhteessa vastuullisuuteen? Vastuullisen organisaation tulisi varmistaa, että liiketoiminta vastaa kolmeen keskeiseen numeroon.
METAVERSUMI – Tulevaisuuden suurin mahdollisuus liiketoiminnan kasvattamiselle?
Metaversumi on laaja käsite, jolla viitataan virtuaalimaailmaan, jossa ihmiset ovat vuorovaikutuksessa. Metaversumi on tavallaan internetin seuraava kehitysvaihe.
Siinä missä perinteiset organisaatiorajat syntyivät luomaan tehokkuutta, on tämän päivän kasvu kilpajuoksua, jossa nopein valtaa markkinat ja hitaat jäävät nuolemaan näppejään.
Vision on mahdotonta olla täysin kirkas, kun näköpiirissä on pelkkää sumua sekä edessä että takana. Voimme kuitenkin antaa suunnan ja eräänlaisen pohjantähden, jolla navigoida ja tehdä päätöksiä asiakasrajapinnassa.
NÄKYMÄTTÖMÄSTÄ NÄKYVÄÄ – TILANNEKUVASTA TOIMINTAAN
Yhteinen tilannekuva tai havainto, oli se sitten liiketoiminnan lukuihin tai ihmisiin liittyvää, on aina vain osatotuus. Jos haluamme oppia ja päästä havaintojen taakse, niin tarvitsemme uteliaisuutta, aikaa ja pyrkimystä ymmärtää ajattelua ja toimintaa ohjaavia tekijöitä.
Teollisuusyhteiskunnassa hyvä johtaminen merkitsi toimivia komentoketjuja, hierarkijoita ja laatikoita, joilla monimutkaisempia kokonaisuuksia saatiin jäsennettyä pienempiin hallittaviin kokonaisuuksiin. Vaikka ihminen, tieto ja teknologia ovat tietoyhteiskunnan aikana kehittyneet valtavasti, emme ole onnistuneet purkamaan toimintaamme ohjaavia perusolettamuksia ja -rakenteita toisenlaisiksi.
REIMAGINING WORK – Johda organisaatio uuteen aikaan
Suomi on digitaalisuuden, datan hyödyntämisen, ihmislähtöisen kehittämisen ja monipaikkaisen työn johtamisen kärkimaa. Uudet työtavat, datan tulkinta ja johtopäätökset ovat nyt organisaation menestyksen keskeisiä tekijöitä
Johtaminen ei ole egotrippi – johtoryhmän on uudistuttava
Taitava johto kääntää kielteisen ongelmakeskeisen keskustelun ratkaisukeskeiseksi ja suuntaa huomion ja toiminnan kohti sitä myönteistä kehitystä, johon yhdessä pyritään.